Viisumista ja viisumittomuudesta

Sekalaisen avautumisen lisäksi tällä mun blogilla on myös käytännönläheisempi tarkoitus. Tai ainakin pitäisi olla. Korvaan tällä nimittäin kaikilta Jyväskylän yliopiston vaihto-opiskelijoilta vaadittavan vaihtoraportin.

Jotta tällainen vaihtoraportin virkaa ajava blogi olisi mahdollisimman hyödyllinen ja informatiivinen tulevien vaihtareiden kannalta, yliopiston kansainvälisten palveluiden toimisto antaa ohjeita siitä, mitä aiheita blogitekstien pitäisi käsitellä. Kansainvälisten palveluiden nettisivuilla törmäsin listaan, jossa kehotettiin ystävällisesti kirjoittamaan niin kursseista, niille ilmoittautumisesta, opintosuunnitelmasta kuin opiskelukäytännöistä yleensäkin, sekä kielivalmentautumisesta, matkajärjestelyistä, asunnon hankkimisesta ja opiskelijaviisumista. Ja about vielä sadasta muusta yhtä mielenkiintoisesta aiheesta.

Noita aikaisempia blogitekstejäni silmäillessä huomasin, että edellä mainittujen turhuuksien sijaan mun blogi on keskittynyt lähinnä musiikkiin, pukeutumiseen, homoihin ja argentiinalaisille vittuiluun. Sekä muka-ironiaan verhottuun itsensä korostamiseen ja muuhun pätemiseen. Niin että siellä ollaan varmaan kansainvälisissä palveluissa tosi ylpeitä tästä tietomäärästä, jonka mä tarjoan tuleville vaihtoonlähtijöille.

Mutta nyt, arvon kansainväliset palvelut, tulevat vaihtarit ja muut hyödyllisen tiedon ystävät, ajattelin kirjoittaa muutaman rivin noista viisumiasioista. Koska mitäpä sitä turhaan minkään lähetystön puoleen kääntymään, kun voi käyttää tiedonlähteenä jonkun random-jätkän sekavia blogiraapustuksia.

Kun hankkii argentiinalaista opiskelijaviisumia, on tietysti ensin hyvä tietää, mitä asiakirjoja viisumiprosessissa tarvitaan. Ne käydään kattavasti läpi vaihtoyliopiston perehdytystilaisuudessa. Viisumia hakevalla pitäisi olla esittää syntymätodistus, opiskelijatodistus, rikosrekisteriote niin Argentiinasta kuin kotimaastakin ja tietysti vielä passi. Ja ehkä vielä jotain muitakin todistuksia, riippuen siitä, millainen päivä maahanmuuttoviraston virkailijalla sattuu olemaan. Sitten vielä kopiot noista kaikista. Se, että kopioi sen passin ainoan tärkeän sivun, ei muuten riitä, vaan joka ikisestä passin sivusta on oltava erillinen kopio.

Seuraava vaihe onkin sitten se, että koko homma alkaa vituttaa ja noiden papereiden pyörittelyyn hajoaa jo etukäteen. Varsinkin, kun koko lystistä joutuisi vielä maksamaan jotain 60 euroa. Niinpä mäkin sitten vaan nyökyttelin päätäni yliopistolla ja sanoin, että ”joo, okei, seeelvä, asia kunnossa”, mutta jätin viisumin kylmästi hankkimatta. Koska mä olen niin kova jätkä. Uhmaan auktoriteetteja kuin yläaste-ikäinen.

Vaikka kovista esitänkin, mä olen oikeasti salaa niin tunnollinen, etten edes pystyisi jättämään noita oleskelulupa-asioita hoitamatta, vaikka yrittäisin. Maahanmuuttovirastossa jonottamista miellyttävämpi tapa on kuitenkin poistua hetkeksi maan rajojen ulkopuolelle. Varteenotettava vaihtoehto on esimerkiksi Uruguay, jossa mekin tuossa viikonloppuna käytiin. Takaisin Argentiinaan palatessa sulle lyödään uusi turistileima passiin, eikä sua karkoteta maasta ainakaan seuraavaan 90 päivään.

Lähin leimanhankkimiskohde Uruguayn puolella on pieni kaupunki nimeltään Colonia. Se sijaitsee tuossa merenlahden vastakkaisella rannalla, tunnin lauttamatkan päässä. Siis vähän niin kuin Tallinnassa kävisi. Paitsi että hiukan vähemmän nuo ihmiset vaikuttivat kantavan viinaa sieltä.

Colonia on unelias, tai suorastaan pienessä koomassa oleva siirtomaahenkinen kylä. Sen suurimpia turistinähtävyyksiä ovat yksi viiden tähden hotelli ja Uruguayn kolmanneksi suurin laukkarata. Tästä huolimatta kaupunkia kiertää turistibussi puolen tunnin välein, ja matkailuinfoja on joka kadunkulmassa. Colonia onkin kai tietynlainen turismin loinen, joka imee matkailijoita isännästään Buenos Airesista. Kylläpä oli kauniisti sanottu. Uruguaylaiset varmaan arvostaisivat tuota luonnehdintaa.

Rauhallisuutensa takia Colonia oli kuitenkin äärimmäisen hyvää vaihtelua Buenos Airesin kaaokseen verrattuna. Se oli mulle nyt muutamaan kuukauteen ensimmäinen paikka, jossa oli oikeasti hiljaista. Alla on muutama kuva paikallisesta meiningistä. Tai oikeastaan sen puutteesta.

Niillä on talossa kuumaa vettä. Je ne haluavat kertoa sen myös muille.

Villiä on joo.

Korostaakseni sitä, että olen nyt viettänyt jopa yhden kokonaisen päivän Uruguayssa, laitan tähän vielä uruguaylaista musiikkiakin. (En muuten varmaan kertaakaan tätä tekstiä kirjoittaessani kirjoittanut sanoja ”Uruguay” tai ”uruguaylainen” ekalla oikein. Loppuvokaalit osoittautuivat ylivoimaisiksi joka kerta.) Joka tapauksessa, kun koetin miettiä tuntemiani uruguyaayuuayyualaisia artisteja tai bändejä, listasta tuli aika lyhyt. El Cuarteto de Nos -nimiseen yhtyeeseen olen täällä kuitenkin törmännyt. Vaikuttaa olevan aika helposti lähestyttävää rock-musiikkia. Jos tietäisin jotain tuosta bändistä, kertoisin teille enemmänkin. Mutta nyt ei auta kuin antaa musiikin puhua puolestaan.