Eri kulttuureissa on erilaisia tapoja. Joo-o, uskokaa tai älkää. Ihan itse tein tuon havainnon. Joku voisi pitää sitä aika luonnollisena asiana, josta on turha sen kummemmin vaahdota. Mutta ehei, minäpä täytän internetiä kirjoittamalla useamman kappaleen tällaisesta itsestäänselvyydestä.
Mä olen nyt muutaman kuukauden ajan totutellut paikalliseen tapakulttuuriin. Ja ei tässä nyt vielä ihan niin kuin kala vedessä olla. Enemmänkin kuin kala ilmassa. Tai tulessa. Tai jossain muussa aivan totaalisen vieraassa elementissä. Mutta koska mä yritän epätoivoisen nolosti olla argentiinalaisempi kuin itse argentiinalaiset, mä matkin parhaani mukaan paikallisten käyttäytymistä.
Suomeen palatessani mä haluaisin jatkaa tätä argentiinalaisittain käyttäytymistä. En siksi, että olisin siihen tottunut, vaan lähinnä korostaakseni, että sitä on tullut oltua vähän ulkomailla. Jotkut paikalliset tavat kuitenkin istuvat suhteellisen huonosti suomalaiseen kulttuuriin. Vaikka joku asia olisi täällä täysin normaalia ja hyväksyttävää, Suomessa se ei sitä ole. Ja tietysti toisinpäin. Nämä ne kai ovat nyt sitten niitä paljon puhuttuja kulttuurieroja.
Yksi paikallisen tapakulttuurin kulmakivi on esimerkiksi poskisuudelma. Täällä se on tavallinen tapa tervehtiä, myös miesten kesken. Mutta jos mä nyt syöksyn hieromaan poskeani kavereideni naamaa vasten, kun palaan kotiin, niin ei varmaan ole mikään great success. Naisetkaan siitä tuskin innostuisivat, ja miehet vielä vähemmän. Otso meni Argentiinaan ja tuli homona takaisin, ne ajattelisivat. Tai miettikää nyt, jos menee vaikka johonkin työhaastatteluun ja koettaa poskisuudelman muodossa hakea läheisyyttä joltain jäykältä pukuäijältä. Nyrkistähän siinä saa.
Toinen hauska tapa, joka kuuluu niin Argentiinan kuin monen muunkin Latinalaisen Amerikan maan kulttuuriin, on se, että ihmisiä saa täällä kutsua läskeiksi. Lihavaa tarkoittava espanjankielinen sana ”gordo” ei ole millään tavalla negatiivinen, vaan sitä käytetään yleisesti vaikka nimen sijasta. Vähän pulleammalle kaverille voi siis aivan hyvin sanoa, että ”Che, gordo!” tai käyttää jopa tuttavallista hellittelymuotoa ”gordito”. Voisinhan mä tietysti myös Suomeen palatessani yrittää ottaa kontaktia kavereihini huutamalla, että ”Hei läski!”. Tai oikein rakasta ja läheistä kaveria saattaisin kutsua jopa ”pikku läskikasaksi”. Vaan eipä olisi mulla enää paljon kavereita sen jälkeen, ei laihoja eikä lihavia. Otso meni Argentiinaan ja tuli mulkkuna takaisin, ne ajattelisivat.
Näiden tapojen lisäksi mä olen kiinnittänyt huomiota niin sanottuun machismoon, joka tässä yhteiskunnassa elää ja voi hyvin. Kaiken inhimillisen tiedon lähde Wikipedia määrittelee machismon yksinkertaisesti ylikorostuneeksi maskuliinisuudeksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että täällä on aivan normaalia, että miehet huutelevat ja viheltelevät naisen kävellessä ohi. Joku saattaa jopa kulkea hetken perässä ja ladella mitä kekseliäimpiä kohteliaisuuksia. Ne läpät ovat oikeasti aivan uskomattomia. Täällä asuva suomalainen kaveri kertoi esimerkiksi, että oli saanut kuulla olevansa ”herkullisempi kuin perhepaisti”.
Mutta entäs sitten, jos mä Suomessa seurailisin naisia ja huutelisin niille, että ne ovat maukkaampia kuin marjakiisseli tai kuumempia kuin karjalanpiirakka? Ei taitaisi juuri naisihmisiltä arvostusta herua. Otso meni Argentiinaan ja tuli ällöttävänä perverssinä takaisin, ne ajattelisivat. Murhaavien katseiden ja poskea vasten iskeytyvien kämmenien lisäksi mut palkittaisiin korkeintaan tuomiolla seksuaalirikoksesta.
Niin että ei kai tässä auta kuin palata Suomeen ja käyttäytyä niin kuin Suomessa käyttäydytään. Olla hiljaa ja juoda kaljaa. Siinä on muuten ihan oikeasti asia, jota mä olen täällä muutamaan otteeseen kaivannut. Siis sitä, että voi kaljalla käydessä tuijottaa seinää kaverin tuijottaessa vastakkaista seinää. Täällä hiljaa oleminen tarkoittaa, että sulla on joku hätänä.
No joo, sitten musiikkia. Tämänkertainen biisi ei liity kyllä nyt mitenkään edeltävään aiheeseen. Ja kaiken lisäksi se on vielä huono. Mutta jos näiden musiikkinäytteiden tarkoituksena on heijastella paikallista kulttuuria, niin sen tuo kappale kyllä tekee. Kyseessä on nimittäin tyyliltään ja aiheeltaan niin tyypillinen latinalaisamerikkalainen musiikkiesitys kuin vaan voi olla. Siinä herkkä latinohurmuri, tällä kertaa venezuelalainen Carlos Baute, laulaa rakkaudesta. Jos täällä kuuntelee radiota, niin tuntuu, että tuo sama biisi soi vähintään sen kymmenen kertaa peräkkäin.
Kun ette kuitenkaan jaksa katsoa tuota videota, niin referoin tässä teille lyhyesti sen tapahtumat. Se kertoo koskettavan tarinan naisen näköisestä miehestä, joka yrittää vongata orpojen lasten kanssa työskentelevältä latinomisulta. Tästä syystä se hengaa niiden lasten kanssa ja esittää niiden kaveria. Ja jotta vonkausteho olisi suurempi, videon orpolapset ovat tietysti vielä tummaihoisia. Lopulta sitä naista ei kuitenkaan tuo jätkä juuri kiinnosta. Sinne se jää sitten pettyneenä ajattelemaan, että ”Voi vitun orpolapset, ollu teistäkään mitään hyötyä.” Sen jälkeen tarinamme päähenkilö hyppää moottoripyörän selkään ja ajaa pois, varmaan seuraavaan orpokotiin vonkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti