Jytkyjä, rillausta ja ilmaveivejä

Tiedättekö, kun jotkut asiat ja tunteet ovat niin sidottuja tiettyyn kulttuuriin, että niitä on kyseistä kulttuuria tuntemattomalle lähes mahdoton selittää. No tiedätte varmaan, mutta kerron sen silti niin kuin tämä olisi jokin vuosisadan oivallus.

Täällä ollessani, erityisesti viime päivien aikana, mä olen törmännyt tähän ongelmaan useamman kerran. Mä olen yrittänyt kertoa ihmisille meille suomalaisille tärkeistä tapahtumista, mutta eihän siitä mitään ole tullut. Sanat eivät tunnu riittävän, kun pitäisi kuvailla asioiden merkitystä. Eikä tässä nyt ole kyse mistään kielitaito-ongelmista. Tapahtumat voi kyllä raportoida vaikka kuinka tarkkaan, mutta sitä, mitä ne tietyssä kulttuurissa tarkoittaa, sitä tunnetta, mikä niihin liittyy, on vaikeampi saada välitettyä. Ulkopuolisen silmin asiat näyttävät väkisinkin erilaisilta.

Koetin esimerkiksi purkaa sisälläni vellovaa maailmantuskaa täällä viime kuun vaalien jälkeen. Mutta miten sä sen kaiken nyt selität? ”No tota, meillä kävi nyt Suomessa sillä lailla, että puolueiden valtasuhteet eduskuntavaaleissa vähän MUUTTUI. Nii-in kuule, ihan oikeasti. Usko tai älä. Sellainen puolue, joka ennen sai aika vähän ääniä, saikin nyt paljon ääniä. Tuli sellainen iso jytky, tiedätkö? Jytky!” Jos joku teistä muuten tietää, miten sanoa ”jytky” espanjaksi, niin kertokaa ihmeessä. Ei ollut mun sanakirjassa.

Myös seuratessani Euroviisuja, tätä jokaisen tosimiehen suosikkitapahtumaa, yritin jakaa fiiliksiäni kanssaihmisten kanssa. Kun sen kilpailun ideaa koetti puhtaan informatiivisesti käydä läpi, niin eihän se erityisen hohdokkaalta kuulostanut. ”No niin no kun meillä on tämmöinen laulukilpailu, johon jokainen Euroopan maa tekee aivan sysipaskan biisin ja esittää sen sitten päätäsärkevän yliampuvan koreografian kera. Sitten koko Eurooppa äänestää ja lopuksi sen voittaa joku Aasian maa. Niin että sitä mä tässä aivan innoissani katson.”

Ja sitten vielä tämä jääkiekko. Kun mä olin huutanut täällä suoraa huutoa ja tehostanut sanomaani vielä alkukantaisin tanssiliikkein, tunsin tarvetta hieman avata käyttäytymistäni. Tai en oikeastaan edes tuntenut, mutta sosiaaliset normit kai vähän vaatii tekemään niin. Meinasin kyllä jo luovuttaa, kun piti lähteä liikkeelle siitä, mitä on jääkiekko. ”Niin siis kun se on sellainen urheilulaji, jota pelaa ehkä kuusi maata maailmassa tosissaan, ja kun me voitetaan ne viisi muuta, niin mä ja muut suomalaiset seotaan onnesta. Sitten viikon päästä me taas palataan paikallemme sinne itsemurhatilaston kärkeen. Mutta ny rillataan! Ymmärrätkö? Juti rillaa. Ja Mikke heittää ilmaveivejä, Pasikin joskus.” Hehkutuksesta huolimatta en oikein saanut vastakaikua riemulleni, eikä ketään huvittanut lähteä täällä torille mun kanssa.  

Tajusin tässä välkkynä kaverina, että tämä vaikeus ymmärtää kulttuurisidonnaisia tunteita toimii kyllä myös toiseen suuntaan. Eivät ne ole vain ulkomaalaiset, jotka eivät täysin pysty ymmärtämään suomalaista mielenmaisemaa. Vaikka mä opin täällä paljon paikallisesta kulttuurista, tämä maa on täynnä asioita, joiden merkitystä ja joiden syvintä olemusta mä en voi ymmärtää. Suomeen tullessani mä en tietenkään kerro tätä, vaan käyttäydyn ylimielisesti ja olen tietävinäni kaiken Argentiinasta.

Vaikka erilaiset kulttuurit ihmisiä erottavatkin, onneksi musiikki yhdistää. ”Musiikki yhdistää”, voi jeesus mikä latteus. Mutta ei välitetä siitä, vaan keskitytään tämänkertaiseen musiikkinäytteeseen, joka tulee meksikolaiselta bändiltä nimeltä Zoé. Alle valikoituneessa biisissä on mukana myös nouseva espanjalaistähti Anni B Sweet valloittavalla espanjalaisaksentillaan. Tai ainakin pari vuotta sitten tuo tyttö oli nouseva tähti, viime aikojen suunnasta en jaksanut ottaa selvää. Oli miten oli, kyseinen meksikolaisorkesteri ei mun mielestä ole edes ihan huono. Tämän tyylistä soitantaa vaan kuulee täällä aika harvoin. Radioissa ja musiikkikanavilla tällaiset bändit tuntuvat hukkuvan perinteisen latinohumpan ja muun rintakarvoilla kuorrutetun musiikin sekaan.