Latinalaisessa Amerikassa asuvat ihmiset, täällä käyneet matkailijat ja mannerta käsittelevät opaskirjat julistavat kuin yhteen ääneen, että siellä espanjankielisessä Amerikassa puhutaan sitten espanjaa. Eikä mitään muita kieliä. Sinne kun menee, niin englannilla ei sitten pärjää.
Ja näinhän se on, saatana. Ei pärjää englannilla ei. Liityn siis nyt itsekin tätä yksitoikkoista säveltä veisaavaan kuoroon. Mitä sitä turhia olemaan luova ja innovatiivinen, kun voi toistaa sen, minkä muut ovat sanoneet jo aiemmin.
Noin yleisesti ottaen, ihmisten englanninkielen taito on täällä joko huono tai olematon. Tavallisella kansalla ei ole kyseiseen valtakieleen juuri mitään kosketusta. Nuoret saattavat osata muutaman sanan, mutta eivät nekään pysty kieltä varsinaisesti puhumaan. Ainoastaan ihmiset, jotka ovat viettäneet pidemmän aikaa ulkomailla tai joilla on syystä tai toisesta paljon vierasmaalaisia kontakteja, kykenevät kommunikoimaan englanniksi.
Mutta ei tuota lonkeronsa jokaiseen maailmankolkkaan työntävää kieli-imperialismia täälläkään pakoon pääse. Argentiinan ja Britannian suhteet olivat aikoinaan varsin tiiviit, ja brittien läsnäolon jäljet ovatkin täällä vielä näkyvissä. Englannin kieli on vaikuttanut niin ihmisten, urheiluseurojen kuin katujenkin nimiin.
Vaikka nimet olisivatkin näennäisen englanninkielisiä, niiden lausuminen on täällä sitten asia erikseen. Se ei nimittäin juuri englantia muistuta. Mulla oli esimerkiksi suuria vaikeuksia löytää katua nimeltä Billinghurst, kun kaikki paikalliset neuvoivat mua sen sijaan jollekin ”Vilinúrh”-nimiselle kadulle. Ei löytynyt sellaista mun kartasta. Helppoa ei ole myöskään yliopistolla, kun kurssien pitäjät kertovat, keiden kirjoittamia kirjoja pitäisi lukea, ja siitä pitäisi sitten vielä saada jotain selvää. Kerran etsin kuumeisesti kirjastosta Manbárin-nimisen tutkijan kirjaa. Aikani pyörittyäni löysin kirjan ja koin pienen ahaa-elämyksen, kun kannessa ei lukenutkaan Manbárin, vaan Mainwaring.
Toinen tilanne, jossa olin hätää kärsimässä, oli kun pelattiin täällä meidän kämpillä sellaista Trivial Pursuitin argentiinalaisversiota. Tai ehkei se mun hätä nyt järin suuri ollut, kunhan liioittelen taas kaikkea, että tämä kuulostaisi mielenkiintoisemmalta. Joka tapauksessa, vastasin pelissä kysymykseen, jonka oikea vastaus oli Manhattan. Siis se New Yorkin saari. Tätä vastausta mä koetinkin tarjota. Yritin myös lausua sen viimeisen päälle oikein, sillä lailla amerikkalaistyyliin. Naurettavalta se olisi varmaan englantia äidinkielenään puhuvan korvaan kuulostanut, mutta luulisi nyt argentiinalaisille kelpaavan. Mutta ei kelvannut ei. En tullut ymmärretyksi. Oikea vastaus olisi mun toisteleman, tuntemattoman sanan sijaan ollut Manatán.
Koska täällä ei noita muita kieliä oikein harrasteta, mäkin joudun siis tulemaan toimeen ihan vain espanjallani. Mä olen kyllä koettanut pitäytyä espanjassa myös jutellessani niiden muutamien kavereiden kanssa, jotka englantia osaisivat. Ihan vaan oppiakseni. Ja tehdäkseni elämästäni vähän vaikeampaa.
Espanjasta kiinni pitäminen on vaikeaa ennen kaikkea siksi, että mun espanjankielinen kommunikaatio on aika alkeellista ja yksinkertaista. Useimmiten kuulostan ihan jälkeenjääneeltä. ”Kat-so, ka-dul-la on kis-sa!” ”Joo-o, Otso, niin on kissa kadulla. Tulepa sitten tänne niin laitetaan sulle kypärä päähän ja sidotaan nuo sun kengännauhat. Ja ota pois suusta se kadulta löytämäsi purukumi.” Niin, espanjaksi mä olen vähän sellainen toisenlainen frendi. El Gran Retardo. Mun kaverit varmaan kutsuvat mua tuolla nimellä, kun en ole paikalla.
Tämänkertaisessa musiikkinäytteessä tiivistyy nyt se, mitä olen yrittänyt tässä sekavassa tekstissä sanoa. Kyseessä on argentiinalaisartisti Nestor En Bloquen hittibiisi, josta on tehty englanninkielinen käännös. Tai ainakin etäisesti tuo kieli muistuttaa englantia. Espanjalta se silti kyllä kuulostaa.
Musiikkityyliltään alla oleva kappale edustaa cumbiaa. Nimenomaan siis sen argentiinalaista versiota. Cumbia on äärimmäisen suosittua koko espanjankielisessä Amerikassa ja jokaisella maalla on siitä oma muunnelmansa. Ylipäätäänkin se on varsin mielenkiintoinen musiikkityyli. Tai ainakin mun mielestä, tuskinpa siitä muut nyt näin innoissaan ovat. Siitä huolimatta ajattelin palata cumbian pariin vielä seuraavassa blogitekstissä. Nyt keskityn vain pilkkaamaan argentiinalaisten kielitaitoa. Ihan niin kuin mä itse mitään kieltä kunnolla osaisin.
Mutta olkoon tämä siis Cumbia, osa yksi. Sitten tulee Cumbia Returns. Sen jälkeen Cumbia Forever. Ja sitten vielä Cumbia & Robin. Ehkä vielä Cumbia Begins ja Dark Cumbia. Suht väsynyttä läppää näyttää tulevan myös, että eiköhän tämä ollut tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti