Parempi myöhään kuin…

Tällaisena spontaanina ihmisenä mä olen tässä nyt kuuden viikon ajan kypsytellyt ajatusta blogin aloittamisesta.  Tän puolentoista kuukauden mittaisen silmänräpäyksen jälkeen mä sitten kirjoitan elämäni ensimmäistä blogitekstiä. Ihan ex tempore siis. Tosta noin vaan. Sen kummempia ajattelematta.

Nämä kuusi viikkoa mä olen viettänyt vaihtarina Buenos Airesissa.  Tarkoitus on purkaa tähän blogiin sekalaisia fiiliksiä, joita arki Argentiinassa, tässä takatukkien luvatussa maassa, herättää. Sellaisia tavallisia everyday-ajatuksia.

Jotta pääsette kartalle, lienee parasta aloittaa perustiedoista. Mä asustelen täällä ihan kaupungin sydämessä, Recoleta-nimisellä alueella. Samassa kämpässä mun kanssa asuu seitsemän ihmistä, kuusi argentiinalaista ja yksi amerikkalainen. Nämä argentiinalaiset ovat järjestäen kaikki mua vähän nuorempia, sellaisia 17-20 -vuotiaita. Täälläpäin maailmaa aloitetaan nääs yliopisto jo siinä 17 vuoden iässä. Joidenkin kanssa tuo ikäero näkyy enemmän, toisten kanssa vähemmän. Mutta yleisesti ottaen varsin mukavia nuorisolaisia.

Mun kanssa majaileva amerikkalaistyttö on täällä saman ISEP-vaihto-ohjelman kautta kuin mäkin. Nopealla yhteenlaskulla päästään siihen, että meitä on täällä kokonaista kaksi ISEP-vaihtaria. Muutenkin meidän yliopistolla vaihto-opiskelijat ovat suht harvassa, yhteensä meitä on parikymmentä.  About puolet on espanjankielisestä maailmasta ja toinen puoli Jenkeistä ja Ranskasta. Mä olenkin tähän tietoon meidän yliopistossa ainoa vaihtari, jonka äidinkieli ei ole espanja, englanti tai ranska. Eikä siinä mitään, maineestaan huolimatta nuo ranskalaisetkin on ihan hyviä tyyppejä. Ne on vaan siitä hauskoja, että puhui ne sitten mitä kieltä tahansa, niin se kuulostaa aina ihan ranskalta.

Suhteellisen raa’asti tiivistettynä nämä puolitoista täällä vietettyä kuukautta ovat pitäneet sisällään valtavan määrän uusia ja ihmeellisiä asioita, eksymistä ja löytämistä, yritystä ja erehdystä, onnistumisiakin. Uusia kavereita, mutta myös tietynlaista yksinäisyyden tunnetta.  Puistoja, kattoterasseja, kiiltäviä pilvenpiirtäjiä ja graffiteilla päällystettyjä hylättyjä rakennuksia. Mutta kaiken kaikkeaan mä tiedän olevani jonkin sellaisen äärellä, josta olen jo pitkään haaveillut.

No sepä oli sentimentaalista tuubaa. Nyt mä haluaisin tarjota teille tossa äsken krapuloissani ideoiman osion Espanjankielisen maailman musiikkia Otson kanssa tai vaihtoehtoisesti Música del mundo hispanohablante con el 8. Käytännössä ajattelin siis linkittää blogiini paikallisia, enemmän tai vähemmän suosittuja musiikkituotoksia. Musiikilliselta tasoltaan biisit tulevat varmasti olemaan vaihtelevia, tai ehkeivät edes vaihtelevia, vaan tasaisen huonoja, mutta ideana onkin lähinnä tuoda esiin paikallista kulttuuria.

Ekana on vuorossa argentiinalainen laulu- ja soitinyhtye Soda Stereo, nyttemmin jo hajonnut espanjankielisen rockin jättiläinen, joka on koko Latinalaisessa Amerikassa aivan järjettömän suosittu. Luoja tietää, miksi bändille on valittu juuri tuo nimi, espanjankielisille kun on käytännössä mahdotonta lausua S-kirjaimen ja konsonantin yhdistelmää sanan alussa, ilman E:n antamaa tukea. Niinpä täällä puhutaan siis Soda Estereosta. Jurassic Parkinkin on täällä muuten ohjannut muuan Esteven Espielberg.