Hitaasti mutta varmasti

Vielä en ole juurikaan Suomea ikävöinyt täällä ollessani. Ennen kuin tossa äskettäin, kun kävin hankkimassa opiskelijatodistusta yliopistolta. Siis sellaista paperia, jossa kaikessa yksinkertaisuudessaan lukisi, että mä opiskelen kyseisessä koulussa. Opiskelijapalveluissa Jyväskylässä vastaavan todistuksen hankkimisprosessi kestää kai jotain puoli minuuttia. Täällä vakiintunut käytäntö on lyhykäisyydessään seuraavanlainen:

Sä menet paikalliseen opiskelijatoimistoon, esität asian yhdellä tiskillä, josta saat vuoronumeron toiselle tiskille. About tunnin odotuksen jälkeen kerrot toiveesi uudestaan, täytät muutaman melko perusteellisen lomakkeen, jonka jälkeen sulle kerrotaan, että todistusta varten tarvitaan passi. Sulla ei ole sitä mukana, joten palaat seuraavana päivänä takaisin. Sama homma uudestaan, jonotukset, lomakkeet ja nyt myös se passi. Valmiin todistuksen voit hakea kolmen päivän päästä. Muutaman päivän päästä palaat opintotoimiston tiskille, jossa saat tietää, että sun todistusta ei voitu tehdä, koska olet vaihto-opiskelija. Sitten sä jonotat taas päästäksesi kysymään, josko olisi mahdollista saada sellainen todistus, jonka sulle VOI tehdä. Täytät lomakkeet vielä kerran, ja voilà, valmista on viiden päivän päästä. Ja silloinhan sä et tee sillä todistuksella enää mitään.

Noin yleisemminkin, asiat etenevät täällä vähän hitaammin. Mikä ei kyllä kulttuuristen stereotypioiden valossakaan ole mikään yllätys. Enkä mä ole yksin asian kanssa, vaan jokaisella täällä asuvalla lienee tästä jonkinlainen tarina kerrottavanaan. Joka tapauksessa tässä kaupungissa on vaikea tehdä suunnitelmia silleen, että ”No, käynpä tuossa yliopistolla kysymässä yhtä juttua ja vien siinä matkalla tämän kirjeen postiin, ja sitten tulen pankin ja kaupan kautta kotiin.” Tai siis voihan niin tehdä, mutta siihen pitää varata käytännössä koko päivä. Ihmisiä on paljon, ja luukkuja, joilla asiansa hoitaa, vähän.

Tästä mun kirjoituksen ruikuttavasta sävystä huolimatta mä en kuitenkaan tarkoita valittaa. Tämä kaikki on luonnollinen osa paikallista elämää ja kulttuuria. Muut asiat ovat täällä vaan nopeutta ja tehokkuutta tärkeämpiä. Kuten esimerkiksi jalkapallo ja wet look -geelin käyttö. Suomalaiseen tehokkuuteen tottuneelle tekee itse asiassa aika hyvää huomata, että maailma jatkaa pyörimistään, vaikkei kaikki ihan viimeisen päälle organisoitua olisikaan. Samalla sitä voi antaa itselleenkin luvan järjestää ajankäyttönsä vähän rennommin.

Tänään meikän musacornerissa on tarjolla rentoon ajankäyttöön sopivaa musiikkia. Gustavo Santaolalla on argentiinalainen muusikko ja säveltäjä, joka on tehnyt soundtrackit muun muassa elokuviin Amores Perros, Brokeback Mountain ja Babel. Alla olevan biisin nimi pitää sisällään kaksi paikannimeä: Ushuaia on Argentiinan (ja koko maailman) eteläisin kaupunki ja La Quiaca puolestaan maan pohjoisin. Etäisyys näiden välillä on vähän yli 5000 kilometriä. Jonkinlaista argentiinalaista mielenmaisemaa tässä siis kai maalaillaan. Ja koska teitä kaikkiahan kiinnostaa tämä varmaan ihan helevetisti, niin kannattaa katsoa myös tuo video, siinä on ihan vaikuttavia kuvia jostain sellaisesta, mitä täällä kaupungissa ei näe.