Köyhät haisee

Argentiinalaisia ärsyttää. Tällä kertaa syynä ei ole futismaajoukkueen huono menestys tai liian hitaasti kasvava takatukka, vaan se, että maan hallitus tekee jotain aivan järjetöntä. Se nimittäin jakaa ihmisille sosiaaliavustuksia.

Täällä, kuten niin monessa muussakin maassa, tuntuu olevan muotia valittaa valtion holtittomasta rahankäytöstä. Ja onhan se nyt ihan uskomatonta, mihin niitä yhteisiä varoja kulutetaan. Jo useampi paikallinen on kertonut mulle epäuskon ja järkytyksen sekaisella äänellä, miten tässä maassa voi nykyään saada rahaa siitä, että tekee lapsen. Valtio siis maksaa tietyn suuruisen avustuksen perheen jokaista lasta kohden. Kyllä. Käsittämätöntä. Ties minkä nimen ne tuolle turhuudelle vielä keksivät. Varmaan jokin ”lapsilisä” tai jotain muuta yhtä naurettavaa.

Ennenkuulumatonta täällä on myös se, että nykyhallinto antaa rahaa niille, jotka eivät ole töissä. Voitteko uskoa? Jos jäät ilman työtä, valtio tukee sua rahallisen avustuksen muodossa. Sitä sitten kutsutaan varmaan ”työttömyyskorvaukseksi”. Voi jeesus mitä touhua. Toimivaa julkista terveydenhuoltoa tai muita kattavia sosiaalipalveluita täällä ei onneksi kuitenkaan ole.

Tuolla teennäisen nokkelalla ironialla mä yritän siis sanoa, että argentiinalaiset ajattelisivat noin. Oikeastaan se ei pidä edes paikkaansa. Sen sijaan nuo huomiot perustuvat vääristelyyn ja yleistyksiin, niin kuin itse asiassa koko mun blogi. Todellisuudessa tuota mieltä on vain hyvinvoiva yläluokka, johon sosiaaliavustukset eivät kohdistu. Mä olen kuitenkin saanut nauttia kyseisen sosio-ekonomisen ryhmän seurasta ihan riittämiin, koska vaihto-opiskelen kalliissa, yksityisessä yliopistossa ja asun kalliissa, yksityisissä yliopistoissa opiskelevien ihmisten kanssa.

Mutta jos tuossa porukassa jotain olen saanut nähdä, niin sen, kuinka jakautunut argentiinalainen yhteiskunta on. Monella hyväosaisella on kerrottavanaan kauhutarinoita sellaisesta ihmisryhmästä kuin ”köyhät”. Ne eivät kuulemma osaa hoitaa asioitaan ja pistävät itse asiassa kaiken vituiksi, kun siihen vaan tilaisuuden saavat. Köyhät ovat aivan kuin jokin toinen ihmislaji, joka eroaa kunnon kansalaisista. Köyhät ovat likaisia. Ja ne haisevat.

Mä olen yrittänyt välttää Suomi-nostalgisointia viimeiseen asti, mutta nyt joudun antamaan periksi. En voi nimittäin olla ajattelematta, että ei se suomalaisen yhteiskunnan tasapäisyys ihan huono juttu ole. Totta kai Suomessakin hyvinvointi jakautuu epätasaisesti, eikä se ole sama asia, asutko sä Eirassa vai Jakomäessä. Mutta suurin osa meistä käy kuitenkin samat koulut, saman armeijan ja laittaa lapsensa samoihin päiväkoteihin, mikä osaltaan kai lieventää yhteiskuntaryhmien välisiä rajoja. Täällä Argentiinassa vastaavat rajat ovat pikemminkin kuiluja, joita ei niin vain ylitetäkään.

Huhhuh. Nyt meni sen verran vakavamieliseksi yhteiskunta-analyysiksi, etten mä itsekään jaksa lukea, mitä kirjoitin. Että eiköhän se ole aika lopettaa tämä sosiologin leikkiminen. Amatöörisosiologian sijaan saatte jälleen kerran nauttia, tai todennäköisemmin kärsiä, paikallisesta musiikista.

Alla oleva kappale edustaa tavallista argentiinalaista populaarimusiikkia. Tai kun sanon tavallista, niin oikeastaan mä tarkoitan, että aika paskaa. Huonoudestaan huolimatta kyseinen biisi on soinut mun päässä nyt sellaiset neljä kuukautta, ja yhtä monta kuukautta mä olen käynyt raskasta henkistä taistelua saadakseni sen pois sieltä. Vaan eipä ole onnistunut, ja tässä vaiheessa alkaakin jo olla mielenterveys koetuksella. Lähinnä mä haluan siis vaan jakaa teidän kanssa tämän tuskan, jonka Miranda! -niminen yhtye on mulle tuottanut.

Tuon videon suhteen mä olen aika sanaton. Mulla ei ole oikeasti hajuakaan siitä, mitä se yrittää sanoa. Jos joku teistä löytää siitä jonkun syvällisen sanoman, niin kertokaa ihmeessä.